Vauvan lelujen valinta
Kerro omat vinkkisi
Millä perusteilla valitset? Mihin kiinnität huomiota erityisesti? Onko sinulla muita vinkkejä tai oma suosikki? Tehdään yhdessä fiksuja valintoja.
Vauvan lelut
Vauva tutkii ympäristöään innokkaana oppien uutta jokaisesta löytämästään esineestä. Lelut houkuttavat vauvoja kirkkaiden värien, valojen ja äänten avulla, mutta myös kodin esineet kiinnostavat vauvoja suuresti. Vauva nauttii uuden oppimisesta, kunhan hänellä on turvallinen olo. Hyvä lelu on turvallisuusmääräysten mukainen ja huomio vauvan aisteja mahdollisimman paljon, ovathan aistit vauvan keino oppia uutta.
Vastasyntyneenä vauva tutustuu maailmaan lähinnä katsellen ja kuunnellen, ja vauvan teot perustuvat suurimmaksi osaksi reflekseihin. Myöhemmin esineisiin tutustuminen tapahtuu useimmiten suun kautta, ja kun lelut alkavat pysyä vauvan kädessä, voi esineistä oppia yhtä ja toista myös niitä heiluttamalla. Pikkuhiljaa vauva oppii ymmärtämään omien tekojensa vaikutuksen tapahtumiin, ja sen, miten asioita saadaan aikaan.
Vauva oppii toistamalla; jos tietty lelu päästää aina saman äänen kun vauva ottaa siitä kiinni, alkaa vauva ymmärtämään, että hän on itse omilla teoillaan aiheuttanut äänen. Vauvat pitävät erityisesti pyöreistä, kasvoja muistuttavista muodoista sekä lempeistä äänistä, jotka takaavat lapselle turvallisen oppimiskokemuksen uusien ja jännittävien muotojen, värien ja äänten sekamelskassa.
Ehdoton turvallisuus
Vauvojen leluja hankittaessa kannataa ehdottomasti seurata ikämerkintöjä, sillä isompien lasten lelut voivat asettaa vauvan monenlaiseen vaaraan. Vauvojen lelujen tulee olla pyöreitä, sellaisia, ettei vauva voi satuttaa itseään niihin.
Leluista ei saa irrota pieniä osia, joihin lähes kaiken suuhunsa laittava vauva voisi tukehtua. Myös lelun valmistusmateriaali on tärkeä. Se ei missään nimessä saa olla helposti syttyvää eikä myrkyllistä, eikä siitä saa liueta kemikaaleja vauvan suuhun. Lelujen äänten tulee olla hiljaisia, jotta ne eivät vaurioita vauvan kuuloa.
Klassikkolelu helistin
Helistin on ehkä perinteisin vauvan lelu, mutta myös nykyään lähes jokaisesta vauvaperheestä sellainen löytyy. Värikäs helistin kiinnostaa vauvaa, siihen on helppo tarttua pienillä käsillä, ja mikä parasta, helistimen ravistaminen tuottaa joka kerta äänen!
Helistin kehittää vauvan tartuntaotetta, kykyä paikallistaa ääniä, syy-seuraussuhteen ymmärtämistä ja kädentaitoja. Helistin tulee olla tarpeeksi kevyt, jotta lapsi jaksaa ravistaa sitä, ja lujasta, myrkyttömästä materiaalista valmistettu.
Vauvan ja vanhemman yhteinen lukuhetki
Myös kirjat ovat vauvojen lelujen kestosuosikkeja. Kirjoja voi lukea jo pienenkin vauvan kanssa. Vauva nauttii vanhemman läheisyydestä ja huomiosta ja tutkii mielellään värikkäitä kuvia.
Kirjat, joissa kuvat ovat yksinkertaisia ja selkeitä, ja tekstit esimerkiksi lorumuodossa, sopivat erinomaisesti vauvoille. Hieman vanhemman vauvan kanssa voi yhdessä opetella sanoja kirjoista. Myös iltasadun lukeminen jo vauvalle kannattaa, sillä vanhemman ääni saa vauvan tuntemaan olonsa turvalliseksi nukkumaanmenon hetkellä.
Sivujen repeämistä pienissä käsissä ehkäisee paksusivuisten kirjojen hankinta. Vauvoille voi lukea niin uusia kirjoja kuin oman lapsuuden klassikoitakin.
Innostavat värit, äänet ja muodot
Jumppa- ja leikkimatoissa on paljon visuaalisia ärsykkeitä vauvalle. Monet matot tuottavat myös ääniä tai valoa. Kun vauva tavoittelee värikkäitä esineitä, hänen kätensä ja jalkansa liikkuvat vimmatusti, mikä kehittää vauvan koordinaatiokykyä, motorisia taitoja sekä kykyä hallita omia raajojaan. Vauvan kasvaessa hieman kauempana olevat esineet saattavat innostaa vauvan jopa ryömimisen tai konttaamisen harjoitteluun!
Matoissa riittää katseltavaa ja ihmeteltävää, joten vauva saattaa viihtyä matolla yksinkin, mikä antaa vauvan vanhemmalle mahdollisuuden kotitöiden tekemiseen vauvan jatkuvan sylissä pitämisen sijaan. Vauvan näköaistiin liittyvät taidot kehittyvät, kun hän näkee eri värejä ja kuvioita. Vanhempi voi käydä värejä vauvan kanssa läpi ja soittaa vauvalle myös matoissa olevia äänitoimintoja, jolloin vauvan kuuloaisti kehittyy.
Jumppa- ja leikkimattoja myydään useimmissa lastentarvikeliikkeissä, mutta sellaisen voi tehdä myös itse, ompelemalla eri värisiä kankaita ja esineitä matoksi. Muistathan, että esineiden tulee olla vauvalle turvallisia.
Mobileita on monenlaisia, ja sellaisen voi kiinnittää vaikkapa vaunuihin, vauvan sänkyyn tai vauvan köllöttelyviltin ylle. Mobilen värikkäät esineet rohkaisevat vauvaa kurottamaan niitä kohti, mikä kehittää vauvan käden ja silmän välistä koordinaatiota ja motoriikkaa. Liikkuvat lelut haastavat vauvan kohdistamaan katseensa niihin ja seuraamaan niiden liikettä.
Lelut, joihin on kiinnitetty peili, ovat vauvojen mieleen, sillä vauvat katselevat mielellään kasvoja. Hymyilevien kasvojen näkeminen peilistä myös kehittää vauvan itsetuntoa. Isompi vauva voi jo alkaa leikkiä esimerkiksi koordinaatiokykyä kehittävillä palikoilla. Turvallisin ja kestävin materiaali on varmasti puu, mutta myös muut materiaalit käyvät, kunhan ne ovat turvallisia.
Potkiminen on hauskaa ja kehittävää
Vauva potkii luonnostaan ja harjoittaa täten lihaksia, joita hän tarvitsee myöhemmin kävelemään oppimiseen. Sitteri on käytännöllinen vauvaperheissä, sillä monet vauvat viihtyvät sitterissä paremmin kuin lattialla. Sitteristä näkee vanhempien puuhat, ja siinä on turvallista istua. Sitteri on kuitenkin myös kehittävä lelu, kun vauva oppii ymmärtämään, että sen saa hytkymään ilmaa potkimalla. Samalla vauva harjoittaa jalkalihaksiaan.
Yli puolivuotiaat vauvat voivat harjoitella hyppimistä myös hyppykiikussa, noin viisitoista minuuttia kerrallaan. Ennen hyppykiikun hankkimista kannattaa varmistaa, että vauva hallitsee kehonsa, osaa kannatella päätään, eikä varvasta. Kiikku kiinnitetään turvallisesti ja asennetaan sellaiselle korkeudelle, että vauvan koko jalkaterä ylettää koskettamaan lattiaa.
Kävelytuoli on näppärä väline kävelyn opetteluun ja yleensäkin liikkumiseen. Kävelyn oppimiseen se ei tosin ole millään tasolla välttämätön, lapsi oppii kyllä seisomaan ja kävelemään ajallaan. Sekä hyppykiikussa että kävelytuolissa olevaa lasta täytyy vahtia koko ajan.
Pehmeisiin leikkeihin
Pehmolelu voi olla jo pienelle vauvalle tärkeä ja hoitaa esimerkiksi unikaverin tehtäviä. Vauvojen pehmolelut ovat pehmeitä, niistä ei irtoa pieniä osia, täytettä tai karvaa vauvan suuhun.
Hygienian kannalta olisi hyvä, että pehmolelun pystyy pesemään. Lelukaupoissa myydään yleensä erikseen pehmoleluja vauvoille. Mikäli näin ei ole, lelun soveltuvuus on hyvä tarkastaa henkilökunnalta.
Paras lelu ei välttämättä maksa mitään
Arkiset esineet kiinnostavat vauvoja aivan kuin isompiakin lapsia. Myös vauvat opettelevat tuntemaan ympäröivää maailmaa leikin kautta, joten vanhempi voi hyvin antaa esimerkiksi muovikulhon tai kauhan vauvalle tutkittavaksi ruuanlaiton lomassa. Vanhemman tulee kuitenkin tarkastaa, että esine on puhdas, ja varmasti turvallinen vauvan käsiin.
Toisaalta aivan pienten vauvojen kanssa leluja ei välttämättä edes tarvita. Sukulaisten tai tuttavien lapsilta jääneet hyvälaatuiset, kestävät lelut ovat oikea ekoteko muovisten lelujen suurkulutuksen rinnalla, ja omasta lapsuudesta säästetyt lelut ilahduttavat varmasti niin vanhempaa kuin vauvaakin.
Vauvaa ei kannata hukuttaa leluihin; parhaat lelut antavat tilaa lapsen omalle mielikuvitukselle.
Teksti: Nelli Kelonen